Tunteet ovat osa meidän elämäämme. Ne ovat ohjenuora oikean ja väärän välillä, antavat meille voimaa ja joskus vievät sitä. Ne toimivat arvojemme kanssa tiiviissä yhteistyössä ja välillä ilmoittavat itsestään mitä erikoisimmilla tavoilla. Tunteet tulevat meiltä luonnostaan ja ovat eräänlainen käsikirjoitus meissä, mutta välillä niiden tuntemista ja käsittelyä tarvitsee opetella. Meidän tulee elämän aikana opetella tunnistamaan tunteitamme ja opetella näyttämään ne oikein, jotta emme vahingoita niillä itseämme tai muita. Tunteet ovat inhimillisyyden ydintä ja toimivat myös identiteetin rakentajina.  

Se, kuinka tunteet näkyvät meissä, on monen asian kertymä. Opitut mallit lapsuudesta, kasvuympäristö, ystäväpiiri, parisuhteet, omat ajatukset sekä työ- ja opiskeluympäristö vaikuttavat kaikki yhdessä. Kulkemamme matka näkyy siinä, kuinka kohtelemme tunteitamme. Koemmeko tunteet taakkana, voimavarana, pelottavana asiana, hallitsemattomina hyökyaaltoina vai elämänkumppanina, johon tutustuminen on vielä kesken? 

Tunteet voivat näkyä ulospäin fyysisinä reaktioina, mutta ne voivat olla myös möykky, joka kertyy sisälle. Tunteita voi opetella tunnistamaan tunnetyöskentelyn ja itsetuntemustyöskentelyn kautta. Tunteita voi siten työstää ja harjoitella käsittelemään. Ne eivät ole vakio – vaan kuten moni muukin asia meissä – ne elävät ja liikkuvat meissä.  

Tunteet voivat myös sekoittua helposti tai tunnetta ei välttämättä tunnista tunteeksi. Vaikenemisen kulttuuri, hiljainen ja puhumaton elämä voi padota tunteita syvälle sisälle. Tällöin niitä ei välttämättä pysty, uskalla tai halua lähteä purkamaan tai kynnys siihen voi olla hyvin korkea. Tämä voi myös johtaa tilanteeseen, jossa tunteet purkautuvat hallitsemattomasti esimerkiksi vihana tai aggressiona, vaikka taustalla ohjaava tunne olisi epätoivo tai suru. Hallitsematon tunteiden purkaantuminen on yleensä se hetki, jolloin ihminen säikähtää itseään, omaa toimintaansa ja pelko nostaa päätään tulevaisuudessa eteen tulevia tilanteita varten. Pelko ja häpeä omasta räjähdyksestä voi nostaa muurit entistä korkeammalle ja tunteiden patoaminen vahvistuu. On myös mahdollista, että ihminen havahtuu ja lähtee etsimään apua. 

Tunteet voivat olla hyvin kehollisia ja energiaa vieviä. Toinen voi tuntea painetta vatsassa, toinen kihelmöintiä käsissä. Yksi tuntee tunteet hengenahdistuksena tai palana kurkussa. Sykkeen nouseminen, itkuisuus, migreeni tai päänsärky, vapina, levottomuus tai punan nouseminen kasvoille tai rintakehälle voivat olla merkkejä voimakkaan tunteen noususta. Kehollisuuden tutkiminen ja itsensä opiskelu vapauttaa energiaa. Oppia tunnistamaan tarpeita tunteiden taustalla, on moneen hetkeen oivalluksia antava tekijä. Puhumisen tärkeys itselle on ensisijaisen tärkeää. Mitä minä tunnen? Missä minä tunteeni tunnen? Mitä tunne kertoo minulle? Miten reagoin tunteeseeni? Mikä aiheuttaa tämän tunteen? Tarvitseeko minun reagoida tässä hetkessä tähän tunteeseen? 

Siksi tunteita tulisikin kohdella lempeydellä ja ymmärryksellä kuin elämänkumppania. Välillä tulee kuoppia matkan varrelle ja välillä yhteiselo sujuu kuin tanssi. Kuten elämänkumppania, myös tunteita opetellaan tuntemaan vuosi vuodelta paremmin. Se vaatii kärsivällisyyttä, panostamista, huolenpitoa ja ennen kaikkea rakkautta itseäsi kohtaan. Olen rakas, tärkeä, merkityksellinen ja välitän itsestäni! Joten miksi et ottaisi tunteita matkaseuraksesi elämän mittaisella polulla, koska silloin voitte molemmat kukoistaa. 

Iida Säippä
Kirjoittaja on sosionomiopiskelija, joka tekee työharjoittelua Keijun varjo -toiminnassa