Äitiys pitää sisällään monia mielikuvia, uskomuksia ja odotuksia siitä, mitä on olla “äiti”. Äitimyytti elää vahvana kulttuurissamme. Sitä kantavat sisällään sekä naiset että miehet. Siihen liitetään usein vahvana ajatus siitä, että nainen on aina “hyvä” erityisesti äidin roolissa ollessaan. Myös naiset saattavat kohdistaa omaan äitiyteensä valtavia odotuksia, unelmien täyttymisentarpeita ja pullantuoksuista arkea.
Äitinä ei halua eikä saisi epäonnistua, raivostua, suuttua ja tuntea negatiivisia tunteita. Toisin sanoen, naisen kulttuuriseen olemukseen sisältyy ajatus ideaaliäidistä, ideaalikumppanista, eräänlaisesta Madonnasta, joka on virheetön.
Äitimyytti luo mielikuvaa uhrautuvaisesta, lapsilleen omistautuneesta äidistä, joka asettaa lapsensa edun aina omansa edelle. On pelottavaa ja epämiellyttävää ajatella, että se, jonka pitäisi olla turvallisin ei sitä ehkä olekaan. Se että elämän antajalla voi olla tuhovoimaa, on ristiriitainen ja vaikeasti hyväksyttävä asia.
Avunsaamisen vaikeus
Äitimyytti voi näkyä myös ammattiauttajien keskuudessa siten, että he saattavat sivuuttaa äidin esiin nostaman aidon huolen omasta aggressiivisuudestaan ja omista vihantunteista lastaan kohtaan selittämällä ne esimerkiksi väsymyksellä ja uupumuksella, jotka menevät aikanaan ohi. Uupuneena ihmisellä on vähemmän voimia säädellä tunteitaan, mutta uupumus ei selitä kokonaan väkivallan tekoa tai toistuvasti esiin nousevaa ja hallitsematonta aggressiivisuutta.
Todellisen hädän näkeminen voi olla vaikeaa auttajan näkökulmasta, sillä myös auttajan voi olla jostain syystä hankala kohdata ja ymmärtää äitien kokemaa aggressiota ja vihaa. On mahdollista, että vastaanottoaika esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajalla on niin lyhyt, ettei sen aikana ehditä syventyä riittävästi äidin jaksamiseen vaikuttaviin tunteisiin ja niiden taustoihin.
Valitettavasti monien äitien kokemus on, että he eivät koe tulleensa ymmärretyiksi ja autetuiksi, kun ovat ottaneet oman aggressionsa puheeksi.
Toisaalta äidin syvät syyllisyyden ja häpeän tunteet voivat estää kokonaan avun hakemisen. Vaikeista negatiivisista tunteista ja käyttäytymisestä puhuminen ei ole koskaan helppoa. Erityisen vaikeaa avun hakeminen on silloin, kun siihen yhdistyy pelko oman lapsen huostaanotosta. Monet jättävät sen takia hakematta apua.
Äidin inhimillisyys
Äitimyytin rakentumiseen liittyy myös naisen oman erityisyyden tiedostaminen tavalla, joka jättää ulkopuolelle tärkeitä, inhimillisiä ja luontevammin miehisyyteen liitettäviä tunteita ja voimallisuutta. Äidin tunteman raivon, vihan ja suuttumuksen takana on ihminen, nainen, joka on yhtälailla oikeutettu koko tunnekirjoonsa siinä missä kuka tahansa muukin.
Jos äitiys siloitellaan kiltteydellä ja myönteisillä tunteilla, silloin jää huomioimatta ihmisyyden näkökulma, joka kertoo meille jotakin tärkeää omista rajoistamme, tarpeistamme ja toiveistamme.
Kun äiti kokee vihaa ja raivoa, kyse on tunne-energiasta, joka on valjastettavissa käyttövoimaksi ja siten hyödylliseksi omien rajojen asettamisessa ja tarpeiden ilmaisemisessa. Kyse on ihmisyyden eri puolien tasapainottamisesta, oman potentiaalin ja ajatuksien saamisesta liikkeelle kohti uusia, terveellisempiä näkökulmia itsestä ja elämästä.
Tunteet ovat parhaimmillaan hyödyllisiä asioita elämässä, eivät vahingollisia tai vaarallisia. Tärkeää on tiedostaa ja tunnistaa omia tunteita, ja mitä ne kertovat itsestä ja omista rajoista.
