
Omat rajat auttavat ja ohjaavat meitä elämän läpi
Koemme jatkuvasti tilanteita, joissa rajojamme venytetään ja niitä rikotaan. Toiset ihmiset tekevät sitä monesti huomaamattaan ja myös me itse venytämme niitä. Emme tee sitä tietoisesti,

Koemme jatkuvasti tilanteita, joissa rajojamme venytetään ja niitä rikotaan. Toiset ihmiset tekevät sitä monesti huomaamattaan ja myös me itse venytämme niitä. Emme tee sitä tietoisesti,

En ole parantunut, mutta toivun. Kirosanat lipsahtavat silloin tällöin, mutta annan ne itselleni anteeksi. Minä teen parhaani ja se muutos, joka on tapahtunut elämässäni ennen ja jälkeen Maria Akatemian, on huomattava. Kotonamme on rauha.

Miten kohdata konflikteja turvallisesti ja satuttamatta itseä tai toista?

Löysin Keijun varjon etsiessäni netistä apua tilanteeseeni. Tilanteeseen, jossa en enää hallinnut tunteitani ja se näkyi väkivaltana, joka kuormitti niin uhria, kuin minua – väkivallan tekijääkin.

Lähdin hakemaan apua Maria Akatemiasta, koska väkivallan käyttöni oli lisääntynyt alkoholin lisääntyneen käytön takia. Olin käynyt läpi vaikean eron, jonka johdosta alkoholin käyttöni kasvoi tiedostamattani. Olen ollut käyttämättä vahvoja alkoholeja, koska tiedostin, että siinä yhteydessä oma sekä fyysisen että henkisen väkivallan käyttö kasvaa.

Keijun varjo -toiminta järjestää itsetuntemusiltoja ryhmäprosessin läpikäyneille nuorille naisille, jotka haluavat jatkaa itsetuntemuksen syventämistä ryhmässä.

Itsetuntemustyökirjassa tutustutaan itseen ja pysähdytään omien tunteiden, tarpeiden ja rajojen äärelle. Työkirjan täyttäjä pääsee pohtimaan, miten tunnistaa ja kohdata vaikeilta tuntuvia tunteita, kuten syyllisyyttä ja häpeää

Pitkittynyt tulehtunut ilmapiiri kotona on aina myös väkivaltaa lasta kohtaan. Kumpikin parisuhteen osapuoli voi tarvita apua ja tukiverkostoja. Erovaikeuksista on syytä puhua ääneen.

Anonyymin kokemusasiantuntijan kertomus parisuhdeväkivallasta.

Anonyymin kokemusasiantuntijan kertomus parisuhdeväkivallasta.

Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.