Skip to content

Keijun Varjon itsetuntemustyökirja on julkaistu

Meillä on ilo esitellä teille Keijun Varjon itsetuntemustyökirja. Olemme Keijun Varjo -toiminnassa työstäneet syksyn 2022 aikana itsetuntemustyökirjan yhdessä graafikko Jessu Maikuon kanssa.

Itsetuntemustyökirjassa tutustutaan itseen ja pysähdytään omien tunteiden, tarpeiden ja rajojen äärelle. Työkirjan täyttäjä pääsee pohtimaan, miten tunnistaa ja kohdata vaikeilta tuntuvia tunteita, kuten syyllisyyttä ja häpeää. Miten kohdata vihan ja aggression tunteita? Miten ymmärtää oman tunnekirjon laajuutta?

Työkirjan avulla voi tunnistaa omat tunnesäätelykeinot sekä löytää uusia tunnesäätelykeinoja ja valjastaa ne käyttöön tilanteisiin, joissa tunteet tuntuvat voimakkailta tai hallitsemattomilta. Kehollisuusharjoitteiden avulla voi oppia tuntemaan omaa kehoaan ja kuuntelemaan sen viestejä. Työkirjassa käsitellään myös itseen kohdistuvaa väkivaltaa ja harjoitellaan itsemyötätuntotaitoja.

Monet työkirjan harjoitteista ovat jo pitkään olleet käytössä yksilötyössä ja ryhmissämme. Osa harjoituksista on syntynyt Maria Akatemian ehkäisevässä väkivaltatyössä vuosien saatossa.  Maria Akatemiassa on tehty ehkäisevää väkivaltatyötä jo vuodesta 2003 lähtien itsetuntemustyöskentelyn avulla. Olemme soveltaneet eri lähteistä työkirjaan uusia harjoituksia, joiden ajattelemme tukevan itsetuntemustyöskentelyä. Lisäksi Jessu Maikuo on kehittänyt meille työkirjaan täysin uusia harjoituksia.

Olemme tuoneet työkirjaan mukaan myös Tunnevaaka® -mittarin, sillä ajattelemme, että on tärkeää punnita nuoren naisen psyykkistä painolastia. Tunnevaaka® on kehitetty Maria Akatemian ehkäisevässä väkivaltatyössä. Tunnevaaka® mittaa, miten paljon nuoren mieli painaa, miten se heijastelee nuoren arkeen? Mittarin avulla voi myös hahmottaa omien voimavarojen suhdetta siihen, kuinka paljon elämässä on kuormitustekijöitä. Siksi Tunnevaaka® sisältää myös voimavaramittarin. Mitkä ovat nuoren voimavarat? Miten painolastia voisi keventää? Nuori voi täyttää mittaria itsenäisesti tai ammattilaisen avustuksella.

Työkirja otetaan käyttöön Keijun Varjon ammatillisesti ohjatuissa vertaisryhmissä. Kirja on suunnattu kaikille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita itsetuntemustyöskentelystä. Lisäksi työkirjaa jaetaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten ja opiskelijoiden käyttöön. Se on myös vapaasti ladattavissa verkkomateriaalina PDF-tiedostona:

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email

Hae sivustolta

Lisää uutisia

Video

Play Video

Seuraa meitä