Skip to content

Asiakkaan kokemustarina: ”Virheemme eivät ole tehneet meistä pahoja ihmisiä”

Olimme viime syksynä alkoholinhuuruisessa illanvietossa poikaystäväni kanssa. Ilta oli hauska, nautimme sekä toistemme että myös muiden kanssajuhlijoiden seurasta. Syy, miksi kerron juuri tästä illasta, on varmasti arvattavissa: ilta päättyi mustasukkaisuusriitaan, jonka aikana läpsäisin poikaystävääni poskelle sanojeni loputtua ja turhaantumiseni kasvettua ylitsepääsemättömäksi.

Mikä tekee asiasta vielä pahempaa, on se, että tein sen vielä toistamiseen päästyämme kotiin ja riidan jatkuessa edelleen. Seuraavan yön vietin etsien tietoa väkivallasta, naiseudesta sekä siitä, miksi ja erityisesti miten minä pystyin tekemään näin. Onnekseni löysin Maria Akatemian ja Keijun Varjon, johon laitoinkin vielä samana yönä yhteydenottopyynnön.

Itsensä väkivaltaiseksi tunnistaminen on vaikeaa ja asia on tuottanut suurta häpeää. Kenellekään muulle normaalille kaduntallaajalle ei varmasti voi tapahtua näin, kukaan muu tavallinen ihminen ei varmasti ole ikinä ollut väkivaltainen. Pienestä saakka minulle on opetettu ”ei saa suuttua” tai varsinkaan näyttää sitä ulospäin. Ei kuitenkaan sitä, kuinka suuttumista tai oikeammin vihan tunnetta voi käsitellä. Jo pienenä tyttönä rakensin omia tapojani käsitellä tätä kiellettyä tunnetta: käänsin vihan tunteen omaan kehooni. Vastaukseni tunteidenhallintaan oli syömishäiriö. Vasta Keijun Varjon toimintaan mukaan tultuani olen ymmärtänyt, että tämä nuoreen aikuisuuteen kestänyt käyttäytymismalli onkin ollut itseeni kohdistuvaa väkivaltaa ratkaisuna aggressioon, yksinäisyyteen sekä ympäristöni aiheuttamiin negatiivisiin tunteisiin. Tosin tämänkin ymmärsin vasta, kun oma väkivaltani tuli konkreettisesti esille sellaisena, kuin minä olen sen oppinut aiemmin tuntemaan: fyysisinä tekoina toista ihmistä kohtaan. Vasta Keijun Varjo on avannut silmäni sille, kuinka kameleontti väkivalta on lukuisissa eri muodoissaan.

Keijun Varjo -työskentelyssä olen päässyt peilaamaan omaa menneisyyttäni sekä opittuja tapoja siihen, kuinka väkivalta on näkynyt aikuisena omassa käytöksessäni. Olen pienenä tyttönä kohdannut taloudellista väkivaltaa, kiusaamista, ahdistelua sekä useita psyykkisen väkivallan muotoja. Olen itse aikuisena syyllistynyt näiden opittujen aggressionreagointikeinojen edelleenvälittämiseen. Asian kohtaaminen on tuottanut häpeää, surua sekä syyllisyyttä, mutta asian parissa työskentely on lisännyt ymmärrystä siitä, että näistäkin käyttäytymismalleista on opittavissa pois omaa itsetuntemustani sekä tunnesäätelykeinojani lisäämällä. Useimmiten rauhoittumiseen riittää nykyään ymmärrys siitä, että oma kokemukseni ympäristöstäni sekä muista ihmisistä on todennäköisesti aiempien kokemuksien muovaamaa eivätkä kerro tämänhetkisestä tapahtumasta mitään. Toivon, että kuka tahansa oman väkivaltaisuutensa pelottama, säikäyttämä tai sitä häpeävä, saisi mahdollisuuden oivaltaa saman.

Tapaamiskerroillamme olemme puhuneet omista rajoistamme ja kuinka tärkeää niistä kommunikoiminen on. Tunnistin itseni. En ole asettanut rajojani ihmissuhteissani, enkä varmasti ole osannut kunnioittaa muiden. Puhumalla itselleni tarpeettomalla vaativuudella ja myös itse omia rajojani ylittämällä, olen väsyttänyt itseäni ja elänyt jatkuvasti vireystilojeni huippujen sekä pohjien väliä. Työskentelyn edetessä olen jo oppinut huomaamaan yhteyden vireystilassani ja tunteidenkäsittelyssäni. Vieläkin merkittävämpää on ollut ymmärrys siitä, että vastuu vireystilastani on minulla itselläni – hieman kliseisestikin päädyn toteamaan, etten enää ole elämäntilanteeni uhri, vaan tärkein vaikuttaja.

Oltuani mukana Keijun Varjossa, olen ollut myös muissa terapiasuhteissani avoin väkivallastani. En usko, että ilman Keijun Varjoa olisin ikinä häpeältäni kyennyt kertomaan näin avoimesti toiminnastani ammattilaisillekaan. On varmaan kuvaava esimerkki naisten väkivallan tabuluonteisuudesta, että olen rehellisesti sanottuna ollut yllättynyt siitä, kuinka kukaan ei ole vielä tuominnut minua pahana ihmisenä asiasta kerrottuani. Nyt jo hetken aikaa toiminnassa mukana olleena sekä muita vertaisiani kohdanneena tiedän, etteivät virheemme ole tehneet meistä pahoja ihmisiä. Tärkeintä on oma haluni muutokseen sekä työskentely sen eteen, etteivät ne toistu.

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email

Hae sivustolta

Lue myös

Video

Play Video

Seuraa meitä