Naisen väkivallan profiili

 Aihe: Tunnista väkivalta

Naisen väkivalta on yhä tabuluonteista, vaikka muun muassa EU:n kriminaalipolitiikan instituutin miesuhritutkimuksessa miehet ja naiset kokivat nykyisen kumppanin tekemää fyysistä väkivaltaa yhtä paljon ja samoin lapsiin kohdistettu väkivalta näyttäytyy puoliksi äitien tekemänä. Lukuisilla naisilla on kokemus, ettei ole tullut kuulluksi yritettyään avata aiheesta keskustelua esimerkiksi perheneuvolassa. On olennaista, että väkivallasta omassa käytöksessään huolestunut nainen otetaan vakavasti ja tuomitsematta vastaan. Vaikka väkivallan tekoa ei hyväksytäkään, ihminen hyväksytään.

Väkivaltaisen naisen profiili voi olla yhtä monenkirjava kuin miehilläkin, mutta joitain tunnuspiirteitä voidaan hahmottaa esiin. Väkivaltaa voi ilmetä parisuhteessa, seurustelusuhteessa tai työpaikalla. Se voi kohdistua lapsiin, itseen tai lemmikkiin. Se voi olla fyysistä, henkistä, sosiaalista, seksuaalista, taloudellista tai uskonnollista väkivaltaa. Väkivallan ilmiöt ovat monimuotoisia ja on hyvä havahtua tunnistamaan, mikä yleensäkään on väkivaltaa. Sitä on muun muassa perheen tunnekylmä ilmapiiri.

Kokemukset väkivallan uhrina

Väkivaltaisen naisen historiasta havaitaan usein, että hänellä itsellään on väkivallan kokemuksia uhrina. Ne voivat olla lapsuudenkodista tai aiemmista seurustelusuhteista. Väkivaltaisuuden taustalta löytyy useimmiten varhaisemman elämän kokemuksia, jotka on syytä purkaa ammattiohjauksessa terapeutin kanssa. Itseymmärryksen lisääntyessä pystyy paremmin ottamaan vastuun teoistaan ja opettelemaan uusia tapoja kohdata omia tunteitaan.

Monesti väkivaltaisen naisen historiassa havaitaan hänen olleen hyvin kiltti tyttö. Kiltteys on ollut jotain hyvin toivottua tai perheen dynamiikan kannalta toivottua. Lapselle se on voinut muodostua kuitenkin vankilaksi, jossa muut kuin myönteiset tunteet ei ole sallittuja. Kiltistä lapsesta tulee hyvä suoriutuja, selviytyjä ja asioiden hoitaja vihan, surun ja pettymyksen pakkautuessa sisään. Monien naisten kertomuksissa aikuisiän parisuhde tai lasten syntymät voivat triggeroida noita padottuja tunteita ulos. Kun lähtee hakemaan apua omaan väkivaltaisuuteensa, joutuu siis monesti kohtaamaan paljon asioita itsestään ja menneisyydestään. Eheytyminen on vahvaa itsetuntemustyöskentelyä.

Lue lisää aiheesta

Väkivallan muotoja Väkivalta on monimuotoista, toisinaan helposti tunnistettavaa ja toisinaan kätkeytyvää. Kokoamamme jaottelu on vain suuntaa antava, sen ulkopuolelle jää aimo joukko väkivallan yksi...

Kirjoita hakusi ja paina Enter.