Kirjoitus on Maria Akatemian anonyymin kokemusasiantuntijan kynästä ja osa naisenväkivalta.fi- hankkeen #väkivaltaeilopuvaikenemalla – videokampanjaa 16.1.-6.2.2020. Teksti oli pohjana äitien käyttämää väkivaltaa koskevan videon teossa.
Oma pimeä puoleni oli minulle mysteeri
Aluksi kaikki on viatonta. Tuntuu normaalilta. Sitten huomaan kiihtyväni, alan jankuttaa asioita, äänen voimakkuus nousee ja adrenaliini kihisee päähän. Saan valtaa ja voimaa, tunnen itseni voimakkaaksi ja vahvemmaksi. Minua ei poljeta enkä minä anna periksi, koska olen oikeassa. Sen jälkeen tilanne ei ole enää mitenkään järkevää. Viha sumentaa pääni, kirjaimellisesti. Vaadin kunnioitusta ja lopulta huitaisen. Tai rikon esineen. Se tuntuu hyvältä. Noin sekunnin ajan.
Koin, etten enää tiennyt miten pääsen ongelmani kanssa eteenpäin, olin ahdistunut ja neuvoton. Tiesin, että jotain apua on varmasti saatavilla verkossa, ja googlaamalla löysin Maria Akatemian. Tärkeintä oli se, että kuuli muiden kokemuksia, ja ymmärsi ettei ole yksin ja käytännössä kaikilla voi olla samanlaisia ongelmia. Väkivallasta myös oppi puhumaan ääneen, eikä tarvinnut hävetä sitä niin paljon. Syyllisyys ja häpeän tunne vähenivät, ja sai verrattavakseen erilaisia työkaluja omaan prosessiin.
Käyttämäni väkivalta on ollut negatiivisesti latautuneen energian purkamista: kädellä tai nyrkillä lyömistä, huitaisemista, läpsimistä, jalalla potkaisua, tavaran huitaisua kohti toista tai muualle, tavaroiden – erityisesti toiselle tärkeiden – rikkomista heittämällä maahan. Se on ollut kovan äänen käyttöä, huutamista äänen käheäksi, toisen haukkumista ilkeillä sanoilla, käyttämällä toiselle vaikeita asioita ja heikkoja kohtia aseena. Saatoin myös alkaa pelotella lyömisellä. Lähinnä tavoitteena on ollut satuttaa henkisesti ja fyysisesti, saada valtaa suhteessa, jossa kokee tulleensa poljetuksi. Väkivallan käyttöön johti yleensä hyvin samanlainen rakennelma, jolla oli kolme eri taustakangasta: 1) oma uupumus, jossa tiedostamatta haki kiihtymyksen hormoneja tasaisin väliajoin, 2) oma pimeä puoleni oli minulle mysteeri, en ollut koskaan lyönyt ketään, enkä edes huutanut. En myöskään osannut pitää puoliani, mitä nyt väkivaltavaiheen jälkeen osaan paremmin – en siis ollut oppinut hallitsemaan raivoani, 3) parisuhteen toinen osapuoli oli usein valinnut nujertavia ja väkivaltaa käyttäviä puolisoita, joten esiin noussut väkivaltani nosti esille myös hänessä uhripersoonallisuuden. Tilanne saattoi syntyä puolison toiminnasta syntyneestä pettymyksen tunteesta: en osannut käsitellä sitä ollenkaan vaan koin sen hylkäämisenä, mikä nosti raivon. Tilanne saattoi syntyä aluksi ihan rauhallisesti alkaneen kiihkeän keskustelun seurauksena, kun koin ettei puoliso ollut riittävän kiinnostunut aiheesta, vältteli aiheita ja omaa vastuutaan, jäi polkemaan paikoilleen jne. Kiihtymysaste nousi koko ajan ja ”vastapuoli” (koin siis olleeni taistelussa) lisäsi vettä myllyyn mielestäni vähättelemällä asiaani, naureskelemalla, sivuuttamalla tai pilkkaamalla alkavaa raivoani. Tilanne eskaloitui lyöntiin, minkä jälkeen usein puhkesin lohduttomaan itkuun. Pahimmassa väkivaltavaiheessa (koko vaihe kesti minulla noin 2 vuotta ensimmäisestä lyönnistä) toipuminen raivokohtauksesta ja sitä seuranneesta masennuksesta kesti 2-3 päivää. Kokemus oli kauttaaltaan kehollinen.
Maria Akatemia on ollut yksi tekijä eheytymisessäni. Olennaisin ja samalla lohdullisin asia on se, että apua on olemassa ja vielä kohtuullisen helpostikin. Väkivallasta ei välttämättä kaikkialla osata puhua, joten on tärkeää miettiä missä aiheen nostaa esille. Olen oppinut ymmärtämään käyttämäni väkivallan syitä. Kun kyse on parisuhteessa tapahtuvasta väkivallasta, on myös toisen osapuolen tarkasteltava omia käyttäytymismalleja ja pohdittava niiden syntyperiä. Minä en usko, että parisuhdeväkivalta koskaan on vain toisen vika. Tätä mallia viljellään todella paljon, erityisesti naisiin kohdistuvassa väkivallassa, jossa naisista tehdään uhreja.
Väkivalta ei ole enää vaihtoehto tilanteiden ratkaisuun ja olen päättänyt jättää väkivallan vaiheen elämässäni taakse. Tämä on vaatinut sitä, että on ymmärtänyt mistä väkivalta kumpuaa ja se taas on vaatinut elämäntilanteen muuttamista. Pahin tekijä minun kohdallani on ollut uupumus.
Tiedän, että käytettyään väkivaltaa ihminen voi vajota todella syvälle itseinhoon, häpeään ja syyllisyyteen. Se on musertavaa ja saattaa tuntua siltä, että kukaan maailmassa ei voi olla niin huono kuin itse. Väkivallasta luopumisen lupailu ei kanna pitkälle. Väkivallalle on monia syitä ja jokaisella on oma väkivaltakarttansa, eli tieto niistä syistä miksi väkivalta on osa elämää. Väkivalta ei johdu siitä, että on huono ihminen. Tutkimalla itseä on mahdollista löytää syitä väkivallan käytölle. Eheytyminen on kaikille erilaista, koska haavamme ovat erilaiset. Kun löytää itselleen ymmärrystä, on mahdollista myös luopua väkivallasta, mennä elämässä eteenpäin ja antaa sen muuttua elämänviisaudeksi ja mahdollisesti avuksi toisille. Asian kanssa ei tarvitse jäädä yksin.
